lauantai 29. syyskuuta 2012

Leopardikääretorttu

Yllätysvieraille tein kääretorttua.
Muistin nähneeni kivan idean
Mansikkamäen Eben toteuttamana.

Nämä täplät eivät meinanneet paikallaan pysyä...
Ehkäpä ensi kerralla sitten :)
 
 
 
Välissä tummasuklaarahka
ja kinuskikastiketta.

 
***
 
Kääretorttupohja
 
4kananmunaa
2dl sokeria
2dl jauhoja (osa voi olla perunajauhoja)
1tl leivinjauhetta
(2rkl kaakojauhetta)
 
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
 
Leopardintäpliä varten ota vähän yli desilitra taikinaa sivuun
ja värjää 1/3 tummanruskeaksi kaakaolla.
Laita pieneen pussiin ja pursota leivinpaperille pieniä täpliä.
Värjää loput 2/3 vaaleamman ruskeaksi ja pursota tummien täplien viereen.
 
Kaada tai pursota vaalea lopputaikina varovasti päälle.
Paista 175'C n.10min.
 
 



torstai 20. syyskuuta 2012

Laskuvarjohyppääjäkakku

Miehelleni 30vee kakuksi!
Ideoita oli taas liikaa ja aikaa liian vähän :)
 
Olisin laittanut laskuvarjohyppääjälle vielä
lumilaudan jalkoihin,
mutta eihän laudan kanssa oikeasti saa hypätä,
eikä se lumilauta ollut vielä tarpeeksi kuivunut...
 
 
 
Kakussa on 7 ja 3munan vaaleat pohjat,
välissä paaaljon mustikkamoussea.


Päällimmäiseen kakkuun upotin pilviä :)
Eli perus piparkakkumuotilla valkoista sokerimassaa
sinisen massan päälle.
 


 
Pelkkä pilvikakkukin on aika söpö!

 
Miehen harrastuksiin liittyen piti kakussa näkyä
laskuvarjohyppy ja lumilautailu.
 
Alimmainen kakku on siis luminen
ja pari lumista kuustakin reunoille valahti :)
 
Hyppääjä sokerimassaa,
samoin kakun päällinen.
Lumiset kuuset pikeeriä.
 
Ideaa kakkuun täältä!
 


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Lätsäkakku

...30vee miehelle,
jolla on aina päässään lätsä :)
 

 
2kpl 5munan kakkupohjia,
välissä valkosuklaamoussea
ja maitosuklaamoussea kinuskikastikkeella.
Eristeenä voisokerikreemi,
päällä marsipaanin ja sokerimassan sekoitus.



 
***


:)


perjantai 14. syyskuuta 2012

PoRkkanakakku

Tyttökin on oppinut R-kirjaimen :)
Ja koska veljelle tehtiin R-kakku,
piti tytöllekin.
 
Toivomuksena oli pRinsessoita,
mutta tänään lainattiin kirjastosta kirja,
jossa oli ohje poRkkanakakkuun...

Ohje on selkeämpi, kuin se, jolla yleensä olen tehnyt.
Ja melkein yhtä hyvää kuitenkin :)
 
 
R-kakun koristeet varastostani.
Sokerimassakukkia ja -laudanpätkiä.

 
 
***
 
Porkkanakakku (ohje muunneltu lastenkirjasta Jennin ja vaarin yllätyskakku)
 
150g voita
2dl sokeria (tai ruokosokeria)
2munaa
3dl porkkanaraastetta
1,5dl pähkinä- tai mantelirouhetta
1tl vanilliinisokeria
1tl kanelia
2dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
 
Kuorrute:
180g tuorejuustoa
1,25dl tomusokeria
2tl sitruunamehua
 
Vatkaa huoneenlämpöinen tai hieman mikrossa pehmennetty voi ja sokeri vaaleaksi.
Vispaa sekaan kananmunat.
Lisää taikinaan porkkanaraaste, pähkinärouhe, vanilliinnisokeri ja kaneli.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja sooda.
Siivilöi jauhoseos ja kääntele taikinan joukkoon.
Kaada 18-20cm voideltuun vuokaan.
Paista 180'C 30min.
Kumoa pohja jäähtymään.
 
Sekoita kuorrutteen aineet sekaisin sähkövatkaimella.
Leikkaajäähtynyt kakku kahteen osaan.
Levitä puolet kuorrutteesta kakun väliin ja loput kakun päälle.
Koristele :)


tiistai 11. syyskuuta 2012

Angry Birds pipareitakin

Vielä jatkuu Angry birds teema...
Eli poika vei esikoulukavereille lintupiparit
ja possutikkarit :)
 
Vielä vaatii muutaman harjoituskerran,
ennenkuin saan pikeeristä oikean paksuisen
ja pipareista täydellisen sileitä...
 
Lapset kuitenkin tunnistivat nämäkin vihaisiksi linnuiksi :)
Täältä sain idean.
 



Jokaiselle oma pussi.

 
Piparit tehty tällä ohjeella.
Lisäsin taikinaan mansikanmakuisia nonparelleja
vähän makua ja väriä antamaan.
 
Lopuista pipareista tuli tällaisia.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Pääkallokakku

...5-vuotiaalle pojalle.
 


 
Pohja on vaalea ja 9munan.
Tehty ovaalinmuotoiseen uunivuokaan.
Välissä mansikkahilloa
ja kermarahkaa.
 
Valkoisen sokerimassan värjäsin kaakaolla
ja keltaisella tomuvärillä.
 
Kallo on viimeistelty ruskealla tomuvärillä maalaillen.
Ensin vettä tomuvärin sekaan
ja sitten vielä kuivalla tomuvärillä sutaten...
Ripaus kuparikimallettakin oli pakko laittaa :)
 


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kinuski-karpalojuustokakku

...eli dinosauruskakku :)
 Ihan ensimmäisestä Leivotaan-lehdestä muokattu resepti.
Tätä on pakko tehdä uudestaan!
Tällaista on juustokakku :)
 
 
Kivinä kakun päällä Daim-rakeita
ja dinosaurukset tehty Ullan Unelman muotilla.
(Muottia taitaa saada kaikista leivontatarvikekaupoista.)
 

 
***
 
Kinuski-karpalojuustokakku
 
Pohja
150g gluteenittomia suklaa cookieseja tai digestive keksejä
70g voita
 
Täyte
220g pehmeitä kermatoffee karamelleja (esim. Omar)
1prk kondensoitua maitoa
540g maustamatonta tuorejuustoa (3x180g Pirkka)
200g karpalotuorejuustoa (Creme Bonjour)
3/4dl ruokokidesokeria
5kananmunaa
 
Kuorrute
1,5dl ranskankermaa
1,5dl kermaa
2rkl tomusokeria
2tl vanilliinisokeria
 
Murskaa keksit monitoimikoneella tai kaulimella muovipussin sisällä.
Sulata voi ja lisää keksimurut joukkoon.
Sekoita tasaiseksi.
Vuoraa 24-26cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Painele keksimuru vuoan pohjalle ja reunoille.
 
Pilko kermatoffeet puukolla pieneksi.
Vatkaa tuorejuustot notkeaksi sähkövatkaimella ja lisää joukkoon ruokokidesokeri
sekä kondensoitu maito.
Vatkaa hyvin sekaisin.
Lisää joukkoon kananmunat ja vatkaa massaa vain sen verran,
että kananmunat ovat sekoittuneet hyvin joukkoon.
Nostele lopuksi joukkoon pilkotut karamellit.
Kaada täytemassa keksimurupohjan päälle.
Laita kakun päälle vielä folio, jotta pinta ei tummu liikaa.
Paista kakkua 1h30min 160'C.
Jäähdytä ja laita jääkaappiin yön yli tekeytymään.
 
Vatkaa sekaisin kuorrutteen aineet ja levitä juustokakun päälle.
Koristele halutessasi.
 
 
 
 



Lohikäärmekakku

...kahdesta kääretortusta!
 
 
Kaksi 4munan gluteenitonta kaakaokääretorttupohjaa.
Välissä appelsiinisuklaakermaa,
ja päällä hirmuisesti sokerimassaa :)
 

 
 
***
 
Appelsiinisuklaa kääretorttu
 
Pohja
4munaa
2dl sokeria
1,5dl jauhoja
0,5dl kaakaojauhoa
1tl leivinjauhetta
 
Täyte
100g esim. appelsiinikrokanttisuklaa (marabou)
tai 100gmaitosuklaata ja puolikkaan appelsiinin puristettu mehu
1prk Flora Vispiä tai 2,5dl kermaa
 
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon.
Sekoita lusikalla sekaisin.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja levitä taikina päälle.
Paista 175'C n.10min.
Laita pöydälle valmiiksi toinen leivinpaperi odottamaan.
Ripottele paperille hieman sokeria.
Nosta uunista tullut kypsä pohja nurinpäin sokeroidulle leivinpaperille
ja poista uunissa ollut leivinpaperi.
Jäähdytä.
 
Sulata suklaa miedolla lämmöllä kattilassa.
Vaahdota Flora Vispi tai kerma.
Lisää suklaasula vatkaten joukkoon.
 
Levitä täyte kääretorttupohjalle.
Rullaa torttu.
Leikkaa paloiksi tai muotoile vaikka lohikäärmeeksi :)
 
***
 
Lohikäärmeeseen käytin kaksi kääretorttupohjaa
ja kaksinkertaisen annoksen täytettä.
 
Jauhot voivat olla gluteenitonta jauhoseosta tai perunajauhoja.
Jos leivonnaisen ei tarvitse olla gluteeniton, voit käyttää vehnäjauhoja.
 



tiistai 4. syyskuuta 2012

Angry Birds muotokakku

Tässä vielä teknisiä tietoja pojan synttärikakusta.
 
Sokerimassa kannattaa kaulita melkein 3mm paksuiseksi,
ettei pilkistä epätasaisuudet läpi, niinkuin kuvassa näkyy :)
 
 
Angry Birds sisältää
2kpl pyöreitä 4munan gluteenittomia,
vaaleita pohjia.

 
Kakku on koottu 3litran vetoiseen taikinakulhoon.
Joka toisessa välissä persikkamousse,
joka toisessa vadelmamousse.

 
Nokka kannattaa tehdä etukäteen,
jotta ehtii kuivumaan ja pysyy muodossaan.
(Ritsa tuli toiseen kakkuun :)
 
***
 
 
Persikkamousse (8munan kakkuun)
5dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2prk säilykepersikan puolikkaita (á410g)
1,5dl tomusokeria
2tl vanilliinisokeria
6liivatelehteä
0,5dl säilykepersikoiden lientä tai vettä
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Valuta persikat ja soseuta.
Sekoita tuorejuusto, persikkasose ja sokerit sekaisin.
Kuumenna neste kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen.
Lisää liivateseos tuorejuusto-persikkaseokseen hyvin vatkaten.
Kääntele lopuksi kermavaahto sekaan.
 
 
Vadelmamousse (8munan kakkuun)
5dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g ranskankermaa
2dl tomusokeria
2tl vanilliinisokeria
4liivatelehteä
0,5dl vettä tai vadelmamehua
2dl vadelmasosetta (makeuttamatonta)
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, vadelmasose ja sokerit sekaisin.
Kuumenna neste kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen.
Lisää liivateseos tuorejuusto-vadelmaseokseen hyvin vatkaten.
Kääntele lopuksi kermavaahto sekaan.