Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ristiäiskakut tytölle

 Kakku I

Kakku II

***

 Kuivunut kakku ja loput koristeet


***
Ja nyt vuodatusta ihan vaan itselle muistoksi :)

Näiden kakkujen tekoa odotin innolla.
Ja näissä meni kaikki pieleen...

Toiveena oli näiden tyyliset suklaiset kakut,
vaaleanpunaisella sokerimassapäällisellä
ja tällaisilla tossuilla.
Kakkujen piti olla gluteenittomia ja laktoosittomia.

Toinen pohjista ei kypsynyt millään,
vaikka tein sen täysin samalla tavalla kuin ensimmäisenkin...
Pohja oli siis uunissa 2h!!!
Ja kuivui tietenkin kypsyessään aika pahoin...
Täytin kuitenkin pohjat ristiäisiä edeltäneenä iltana.

Yöllä päätin laittaa sokerimassatkin jo valmiiksi päälle,
ettei aamulla tule kiire...
Tuhosin puoli kiloa massaa värjäysvaiheessa käyttökelvottomaksi!
Yöllä ei tietenkään mistään saanut lisää massaa...

Käyttöön suunnitelma B eli kermapäällinen.
Laktoositonta kermaa en ollut varannut tähän tarkoitukseen,
jotenka toivoin sitä löytyvän jostain kaupasta
sunnuntaina ennen ristiäisiä...

Ristiäisaamuna päätin,
ettei sitä kuivapohjaista kakkua voi tarjota
ja niinpä tein uuden pohjan
ja täytin sen sitten tavallisella kermalla,
jota onneksi vielä löytyi...

Ristiäispaikalla 250km:n päässä "koristelin" kakut.
Olin ottanut mukaan kaiken mahdollisen,
vatkauskulhosta ja sähkövatkaimesta lähtien,
MUTTA en ollut muistanut ottaa minkäänlaisia pursotusvälineitä!
(Unohdin myös oman mekkoni ja sukkahousut!)

...Koristeet olivat sentään valmiina jo...
Tossuihin olin ajatellut laittavani satiininauhat,
mutta toinen tossu meni rikki nauhaa pujotettaessa
ja päätin jättää ne ilman nauhoja.

Voi itku!
Kotimatkalla saimme vielä ylinopeussakon...
Onneksi tyttövauva sai kauniin nimen :)
...ja kakutkin tuli syötyä...

Tämä siis muistutukseksi itselle.
Muista varata ylimääräistä kermaa
ja sokerimassaa!



sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Naposteltavia herkkuja synttäreille

Appelsiinisuklaakeksipalloja
Mansikkamacaroneja
Suklaamacaroneja
Kinkkurullia
Juustotäytekeksejä

Miehen työkaveri tarjosi työkavereilleen
harjoitusten lomassa synttärinaposteltavia :)

 Keksipallot ja suklaamacaronit

 Mansikkamacaronit

 Suklaamacaronit ennen täyttöä



 Juustotäytekeksit valmistumassa :)


Macaronit gluteenittomia,
mansikkamacaronit lisäksi maidottomia.
Suklaamacaronien taikinassa kaakaojauhetta
ja sisällä suklaaganache.
Mansikkamacaronien taikinassa mansikkatomusokeria
ja välissä mansikkamarmeladi.

Kinkkurullat tällä ohjeella tehtyjä.
Keksipallot tällä.
Juustotäytekeksit tällä :)

***

lauantai 8. lokakuuta 2011

Satakunnan leivonta- ja ruokabloggaajat

... ja toki myös kauempaakin saa osallistuaNauru

BLOGITAPAAMISEEN

Ollaan jo hetken aikaa suunniteltu Kirsin keittiössä-blogin Kirsin kanssa
"oman alueemme" leivonta- ja ruokabloggareiden tapaamista.
Ja ollaan päästy siihen pisteeseen,
että päivä, aika ja paikka on varattuna.
Eli nyt ainoa mikä puuttuu, on osallistujat Silmänisku

Aika ti 25.10.2011 klo 18 alkaen
Paikka on valittu 2-tien varteen Nakkilaan:
 Hard Cake Café - ravintola/kahvila
Ilmoittautumiset sähköpostitse 14.10.2011 mennessä:
Tarkempia tietoja voit kysellä sähköpostitse.

Terv. Kirsi ja Pauliina

torstai 6. lokakuuta 2011

Hirvenpää-kakunkoriste

Metsästystä harrastavan ystävän
30vee kakun päälle :)

Koristeen idea napattu Ullan Unelman sivuilta.







Sokerimassaa, kaakaojauhoa ja kuparikimalletta.


perjantai 23. syyskuuta 2011

Synttärit

Miehellä oli synttärit.
Tein miehen lempparia TexMex-voileipäkakkua.
Lisäksi Sacher-kakkua,
sienipiirakkaa, kinkkupiirakkaa,
omenatoscapiirakkaa,
salaattia, salaatinkastiketta
ja salsaa :)
(Kaikki gluteenittomina.)








Töihin mies vei myös TexMex-voileipäkakun.
Tämän ei tarvinnut olla gluteeniton,
jotenka vaihdoin leivät ohjeesta perunalimppuun...

***

Kokeilin Sacherkakun päälle suklaalehtien tekoa,
maalaamalla oikealle lehdelle suklaalla,
mutta ei onnistunut...
Onko joku kokeillut suklaalehtien tekoa?
Miten paksu kerros suklaata pitäisi laittaa?
...kokeilut jatkukoon...

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kukkatikkarit

Värjättyä valkosuklaata, maitosuklaata
ja strösseleitä.
NAM!




Tällainen muotti.
Muotilla saa tehtyä 9tikkaria kerrallaan.
Tikkuina käytin puolikkaita grillitikkuja :)


tiistai 13. syyskuuta 2011

Rahkaomenapiirakka

Syksyyn kuuluu OMENAPIIRAKKA :)
Kokeilin tällä kertaa rahkaomenapiirakkaa,
jonka pohjaan laitoin kesäkurpitsaraastetta!
Kurpitsa tekee pohjasta mehevän.
Syksyyn taitaa kuulua myös kesäkurpitsat :)

Ensimmäisellä kerralla laitoin omenaviipaleet
päällimmäiseksi.
Omenat jäivät hieman raaoiksi,
jotenka toisella kerralla laitoin
rahkan päällimmäiseksi
ja omenat olivat ihanan pehmeitä.

Kauniimpi piirakka on ehdottomasti,
kun omenat ovat päällä
...rahka tummuukin uunissa helposti.







***

Rahkaomenapiirakka

Pohja
150g voita
1,5dl sokeria
2munaa
3,5dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
2-3dl kesäkurpitsaraastetta (~1 kesäkurpitsa)

Täyte
1prk rahkaa
0,5dl sokeria
1muna
1tl vaniljasokeria
~5 omenaa
kanelia

Vaahdota pehmennetty voi ja sokeri.
Lisää munat ja vatkaa hyvin sekaisin.
Raasta kuorittu kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja lisää joukkoon.
Lisää myös jauho-leivinjauhe-seos.
Levitä taikina isoon piirakkavuokaan.
Sekoita yhteen rahka, sokerit ja muna.
Levitä seos taikinan päälle.
Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi ja asettele rahkan päälle.
Ripottele pinnalle kanelia.
Paista 175'C n.30min.