Sivut

maanantai 13. syyskuuta 2010

Pohjamiinakakku

Mieheni pikkuveli jäi töihin armeijaan
vähäksi aikaa ja
siellä on tapana viedä tervetulokakku,
jonka aihe on määrätty...

Tällä kertaa aihe oli siis pohjamiina.
En tehnyt kakkua kokonaan,
koristelussa ja massan kaulitsemisessa
mieheni pikkuveli oli mukana,
koska kakkuhan piti tehdä itse :)

Kuvat muistin napsaista viime hetkellä.
Kakku on tumman vihreä...
5munan kaakaopohja,
suklaa-kerma-rahka-tuorejuusto-täytteellä.
Päällä sokerimassa.

Kaikenlaista sitä saapi tehdä :)
Tänään tämmöistä..

Jaloviinakakku

Viikonloppuna olin upeissa 30-luvun juhlissa.
Toisena teemana juhlissa oli Jaloviina.
Tein 26munan suklaakakun.

Kuvia ei ole, kun ennen pursotuksia,
mutta ehkä parempi niin.
Omat visioni kakusta olivat taas vähän enemmän,
mutta sankarit olivat tyytyväisiä,
joten olen minäkin :)


perjantai 10. syyskuuta 2010

Suklaaleivoksia ruusulla ja aarteita

Viikonlopun kakkujuttua varten
testailin valkosuklaatäytettä.
Kaakao kääretorttupohja,
välissä Flora vispiä, maustamatonta tuorejuustoa ja valkosuklaata.
***
Kokeilin myös suklaaruusujen pursottelua
Wiltonin suklaamassasta.
Harjoitus tekee mestarin... juu :)
Jättiruusu, n.8cm.
***
Olen jo jonkun aikaa katsonut
isäni autotallissa tuolia,
joka on jo Vaarillani ollut autotallituolina.
Muistuttaa hiukan Ilmari Tapiovaaran Pirkka tuolia...
Pitäisi maalata uudelleen, 
mutta saa nyt vähän aikaa olla
tällainen punk-jakkara :)


Viikonloppuja :)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Omenapiirakkaa ja torppaa

Tänään teki mieli omenapiirakkaa.
***
Torpalla ei mitään uutta,
mutta tässä jotain pientä...
Maalasin eteisen lattian, kuitenkin.
Lastenhuoneesta.
Minun vanha pulpettini,
isäni huutanut silloin huutokaupasta :)
Kaunista syksyä kaikille :)



tiistai 7. syyskuuta 2010

Pari kakkua

Äidilläni on syntymäpäivät
syyskuun alussa.
Viime vuonna tein syksynlehtiä omar-karkeista
ja koristelin niillä kakun...
Syksyistä lohihyydykekakkua oli myös tarjolla sekä
omenapiirakkaa ja mangojuustokakkua..
***
Edellisvuonna kaulitsin omareista levyn ja
paaksulla siveltimellä kuvioita väkersin :)

Äitini saa aina kokeilukakkuja...
Tänä vuonna en ehtinyt kuin 
koristelemaan äidin tekemän kakun
(eli harjoittelin siihen uutta leveää koripunostyllaani...),
mutta kuva jäi ottamatta.

Viikonlopuksi on iso kakkutilaus... jännittää :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Arvonnan voittajat ja palkinnot

Arvontani osallistujamäärä oli aivan mahtava!
Kiitos kaikille <3
Palkinnot ovat minun näköisiäni,
paljon suklaata, punaista ja valkoisia pilkkuja :)

Näistä kahdesta palkinnosta voittaja saa valita mieluisamman:

Palkinto I:
Suklaamassaa, vaikka ruusujen pursotteluun (Wilton)
Suklaalehtiä, koristeluun 
Neljä pientä alumiinivuokaa
Punaiset muffinssivuoat valkoisilla pilkuilla :)
Marianne Crushia ja
Pandan maitosuklaata

Palkinto II:
Havin pöytäkynttilä, syksyn pimeneviin iltoihin
Kaksi rullaa vanhoja pitsejä, tuunailuun, askarteluun, ompeluun
Neljä alumiinivuokaa, leivontaan tai askarteluun
Punaisia valkopilkullisia servettejä :)
Vanha ompelukoneöljy-pullo ja 
Pandan maitosuklaata


Voittajaksi arvottiin Pieni Lintu.
ONNEA!

Ja koska minusta tuntui vähän pahalta, 
että niin moni ei palkintoa saanut, 
arvoimme vielä kaksi lohdutuspalkintoa,
jotka menevät
ja
Revonpiha - blogeihin :)

Lähetän voittajille sähköpostia, mitä pikimmiten :)

Keittiöstä

Olipas aikamoinen viikko :)
Neuvolaa, hammaslääkäriä, teatteria,
ystäviä, kerhojen alku, muuttoa...
Kivaa, muttei paljon muuta ole ehtinyt,
kun menee taas totutellessa syksyyn ja
syksyn rutiineihin :)

En ole kuitenkaan unohtanut...
ARVONNAN VOITTAJAN JA PALKINTOVAIHTOEHDOT
julkaisen vielä tänään :)

Meillä on tosiaan rakennettu ja rempattu melkein 3 vuotta.
Se tarkoittaa myös sitä,
että olen kiertänyt kirppareita ja huutokauppoja
sisustusmielessä saman 3vuotta :)
Paljon on kertynyt kaikenmoista...

Lampun huusin huutokaupasta 7eurolla.
On vanha eli oli melko pahassa kunnossa ja
vaalean harmaanvihreä väriltään, 
kunnes mies maalasi sen keittiööni sopivaksi :)

Emaliastioita olen kerännyt myös paaaaljon <3


Uudessa keittiössä viihtyy myös meidän Milli Menninkäinen.